|
Stars otti ensimmäisen voiton ylemmässä jatkosarjassa kun se kaatoi Ryydmansin numeroin 9-6. Tämä voitto oli silläkin tapaa historiallinen, että joukkue ei ole koko olemassaolonsa aikana pystynyt riistämään kuin yhden pisteen kyseisessä jatkosarjassa pelaavilta joukkueilta.
|
Ottelu kulki kaksi ensimmäistä erää "vuorovedoin". Kolmasti Stars karkasi kahden maalin johtoon, ja kolmasti Ryydmans tuli tasoihin. Pelin ratkaisu tapahtui kolmannessa erässä tähtipaitojen iskiessä kolme maalia, eikä Ryydmans pystynyt enää vastaamaan. |
Stars onnistui laajalla rintamalla. Tehokkaimpana hääri Joona Värri tehoin 2+2. Toinen kahden maalin mies oli Jani Pärtty. Lisäksi kauden avausmaalinsa viimeistelivät Mika Kaitila sekä Esa Taari
|
|
|
Takaisin |